Suomen Paras Olut

Suomen Paras Olut 2017 on Thunder Chief (Hopping Brewsters)

Suomen parhaat oluet 2017 valittiin Helsingissä Suuret Oluet - Pienet Panimot -tapahtuman yhteydessä 26.-27.7.2017. Tulokset ja Suomen Paras Olut 2017 julkistettiin palkintogaalassa Helsingin Rautatietorilla 2.8.2017.

212 Suomessa valmistetun oluen joukosta palkittiin kunkin sarjan kolme parasta olutta. Kilpailussa oli mukana oluita 38 panimolta.

Tänä vuonna tuomaristossa on mukana kahdeksan kansainvälistä tuomaria Saksasta, Hollannista, Yhdysvalloista ja Brasiliasta. Tuomarit ovat jo vuosia olleet vakio-osallistujia maailman merkittävimmissä olutkilpailuissa mukaan lukien World Beer Cup ja European Beer Star.

 ---

Suomessa valmistetaan runsaasti laadukkaita oluita, joiden makukirjo on laajentunut vuosi vuodelta. Meillä on saatavissa kansainvälisen tason tuotteita eri oluttyypeissä ja -tyyleissä. Suomen Paras Olut -kilpailun tarkoituksena on parantaa suomalaisten oluiden arvostusta sekä tehdä oluita ja niiden valmistajia tunnetuiksi.

 ---

Kilpailu tuo mielenkiintoisen lisän suomalaiseen olutkulttuuriin ja herättää keskustelua oluiden mausta, laadusta, raaka-aineista ja valmistuksesta. Kuluttajalle kilpailu tarjoaa työkaluja valintojen tekemiseen nostamalla esiin tuttuja ja aiemmin tuntemattomia tuotteita sekä niiden ominaisuuksia. Samalla se rohkaisee oluennauttijaa kokeilemaan omasta tottumuksesta poikkeavia makuja ja tuotteita Valmistajille kilpailu tukee tuotteiden markkinointia sekä antaa työkaluja uusien tuotteiden kehittämiseen.

Suomen Paras Olut -kilpailu kokoaa ainoana suomalaisena olutkilpailuna kotimaiset valmistajat yhteen kisaamaan omilla tuotteillaan. Kilpailuun osallistuvat suurten ja pienten valmistajien tuotteet rinnan, jolloin itse olut ja siihen liittyvät laatu- ja makutekijät ovat pääasiassa.

 ---

Suomen Parhaat Oluet

  • 2017 Thunder Chief, Hopping Brewsters Beer Company Oy, 5,4 t%
  • 2016 Mufloni Pilsner, Panimoravintola Beer Hunter's Oy, 5,5 t%
  • 2015 Siperia Stout, Koskipanimo, 8,0 t%
  • 2014 American Lager, Stadin Panimo, 4,5 t%
  • 2013 Imperiaali Stout, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, 9,2 t%
  • 2012 Prykmestar Wehnäbock, Vakka-Suomen Panimo, 6,2 t%
  • 2011 Sinebrychoff Porter, Sinebrychoff, 7,2 t%

Facebook Twitter Google+